Illan kuvio noudatti ihan peruskaavaa. Puoliltaöin baariin, pikaiset kännit, runsaasti shotteja. Tyttöporukalla hauskaa, liikkeellä ei ollut oikeastaan ketään. En alunperin ollut edes seuraa vailla.

Ystäväni houkutteli  minut sitten jatkoille esiliinaksi. Yritin anella, että enkö minä olisi voinut vain painua kotiin nukkumaan. No, lojaalisuudesta lähdin kuitenkin käymään pikamutkan, ja kun olin varmistunut siitä että miehenkipeä ystäväni olisi ihan loppusuoralla saada miestä, aloin tekemään lähtöä. En kuitenkaan ollut ainoa vieras, ja isäntäväki passitti minut ja erään minua pari vuotta nuoremman pojan yhtäaikaa asunnosta ulos.

Poikaressu asui 10 kilometrin päässä ja pakkasta oli vähintään -20 helvetillistä astetta. Mikä tuuri että minulla on reppanoiden, elämänruntelemien & muiden hylkiöiden majatalo pikku asunnossani... Poika siis tuppautui mukaan. No, aivan sama.

Minun oli ensinnäkin todella vaikeaa saada aikaan luontevaa keskustelua. Ajatuksemme eivät kohdanneet ollenkaan, emme löytäneet mitään yhteistä ja perusjutustelukin oli todella väkinäistä. Ja se ei yleensä ole minulle ongelma.
Kun pääsimme makuuhuoneeseeni, poika pysäytti minut ja katsoi ujosti hymyillen. Ja sitten se sen sanoi.

"Minulla on sitten aika pieni."  


HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!


...Seurasi hetken kiusallinen hiljaisuus, jonka rikoin sitten kertomalla, että ihan tuohon tyyliin ei välttämättä itseään kannata markkinoida naiselle, jos aikoo saada muutakin kuin lähtöpassit. Ja että tällä kertaa hän ainakin tsäänssinsä menetti.
Siis, ei siinä mitään jos omaat pienemmän kokoluokan varustelutason, mutta ei sitä nyt etukäteen saatana kerrota! Sehän on silkkaa perse edellä puuhun loikkimista, jossa ei ole mitään järkeä. Tulee vain paha mieli kaikille.
...Toisaalta, nyt kun ajattelee, olihan se ihan kohteliasta varoittaa. Antoi minulle vielä perääntymisen mahdollisuuden! Ystävällistä! laugh

Lupasin kuitenkin, että poika saa jäädä yöksi, koska taksin saaminen oli sula mahdottomuus sinä iltana. Kun poika nukahti, soitin ykkösystävälleni Ursulalle ja kerroin, että minulla on kainalokaveri, josta on mahdollisesti päästävä aamulla eroon. Ursula ymmärsi yskän.

Aamu ei tuntunut tulevan koskaan. Vihdoin, herätys siihen, että kurkku on kuiva kuin Saharan autiomaa ja päässä jyskää tuhannen marakatin rumpuorkesteri. Avasin silmäni, edessä näin silmiä vihlovan valkoisen seinän. En uskaltanut liikkua. Onkohan se lähtenyt? Vai onko se vielä täällä? Höristin korviani ja jostain selän takaa kuului vaimeaa tuhinaa. Jumalauta! Siinä se vieläkin nukkui! Olin kuitenkin venyttänyt omia uniani jo pariin kertaan, väkisin, jotta pojalla olisi aikaa tehdä katoamistemppunsa. Kellokin oli jo yli puolenpäivän. Asumaanko se tänne meinasi jäädä? Ei helvetissä. Nyt täytyi toimia. Puhelu Ursulalle.


U: "Huomenta."
"Huomenta, heräsin tuossa vasta, olit soittanut joku aika sitten."
U: "Ai se on vieläkin siellä..."
"Täh? Ai milloin tuutte? Tänään!? Mihin aikaan?!"
U: "Miten se siellä vieläkin on kellokin on jo vaikka mitä...
"Minä luulin että tuutte vasta huomenna! Ai mummokin on matkassa?" Tässä vaiheessa pomppasin ylös. "Joo ei se mitään, kyllä tänne mahtuu. Minun täytyy vain alkaa sitten pikaisesti siivoamaan. Tuleeko isä?"
U: "Joko siihen tuli eloa?"
"Odotas kun katson. Ei..Ei yhtään mitään.. Joo, käydään sit yhdessä kaupassa. No mut hei soittakaa kun olette siinä risteyksessä tuun teitä vastaan!" Ja puhelu loppuu. Poika on jo herännyt, mutta makaa edelleen. Uusi puhelu.

"Huomenta Ursula! Enhän herättänyt?"
U: "huomenta, olinhan minä tuossa hereillä jo..."
"No et ikinä arvaa mutsi soitti ovat tulossa äitinsä kanssa kylään puolen tunnin päästä!"
U: "No joko se heräsi?"
"Joo...No ei pitänytkään vasta kun huomenna siksi en osannut odottaakaan! Helvetin helvetti. No, ei se mitään. Joo, isäkin on mukana mutta se vain tuo ne ja jatkaa matkaansa sitten, sillä oli joku työkeikka."
Tässä vaiheessa poika nousi ylös ja puki päälleen.
"Hei mut minä soittelen sulle myöhemmin, nyt pitää alkaa siivoamaan tämä kämppä kun ne on kohta täällä!"

"Onko sulle vieraita tulossa..."
"Joo siis ihan hirveetä tämmönen, porukat soitti niiden ei pitäny kyllä tulla vasta kun huomenna..."
"Minun täytyy varmaan sitten lähteä..."
"No olis varmaan parempi ettei ne luule että olet joku poikaystävä."
"No, oli kiva käydä kylässä---" Annoin pojalle eteisessä vähän selästä vauhtia ja vedin oven perässä kiinni. Huh! Lähtihän se!

Raivostuttavia tuollaiset, makaamaan jäävät takiaiset! Olisi vain hiippaillut tiehensä ennen auringonnousua, niinkuin hyviin tapoihin kuuluu.
On siitä jotain hyötyä, että on tullut katsottua Kumman Kaa. Kiitos Anne & Ellu, pelastitte päiväni!